Urheilijan taustatiimi & sponsoroinnin kumppani
Bueno & Co:n takaa löytyvät yrittäjänaiset Noora Vihervaara ja Satu Järvelä.
Urheilumaailmaan tutustuimme molemmat jo nuorina, Satu ammattilaislumilautailijana ja Noora kansainvälisen tason kilparatsastajana, mutta urheilumanagereja meistä tuli vähän vahingossa.
Ystävystyimme lumilautailupiireissä ja perustimme yhdessä Bueno & Co -nimisen yrityksen, jonka oli tarkoitus keskittyä lähinnä erilaisten tapahtumien tuottamiseen.
Takana oli muutama yhdessä tuotettu projekti, kun nuori lahjakkuus Enni Rukajärvi kiinnitti huomiomme. Tuntematon nuori kuusamolainen teki suuren vaikutuksen laskiessaan kotikeskuksessaan Rukalla, ja oli selvää, että Ennissä oli valtavasti potentiaalia. Ilman oikeita tukijoukkoja tie kansainväliseen menestykseen voisi kuitenkin olla kivikkoinen.
Alussa tarkoitus oli vain auttaa Enni alkuun ja jättää ammattimanagerien käsiin, mutta pian alkoi näyttää siltä, että ulkopuolisten manageritoimistojen sijaan saattaisimme itse olla paras tiimi tähän tehtävään. Siitä oli paljon apua, että olimme molemmat oman kilpauramme aikana hoitaneet sponsorointisopimukset pitkälti itse, ja meillä oli hyvät verkostot erityisesti lumilautailuyritysten suuntaan.
Tällöin, alkutalvesta 2010, otimme ensimmäiset suuret askeleet kohti täysipäiväistä manageriyrittäjyyttä. Samana keväänä tallimme kasvoi muun muassa nuorella Roope Tonterilla, joka vielä odotti läpimurtoaan. Pian sen jälkeen me molemmat kävimme Vierumäellä urheilumanageroinnin peruskoulutuksen ammattitaitoamme vahvistamaan ja kasvattaaksemme verkostoja myös muiden urheilulajien suuntaan.
Vaikka tavoite alusta asti oli luoda nuorille urheilijoille taloudelliset puitteet keskittyä urheilu-uransa rakentamiseen, raha ei koskaan ollut se syy, miksi tähän työhön ryhdyimme. Meille on tärkeää, että voimme tehdä töitä meille tärkeän asian parissa ja samalla auttaa nuoria urheilijoita tavoittelemaan unelmiaan.
Myös yhteistyöyritysten näkökulmasta sponsoroinnissa piilee todella paljon mahdollisuuksia, jotka hyödyttävät kaikkia sidosryhmiä. Kun urheilijan ja yrityksen arvot kohtaavat, päästään yhdessä luomaan todella mielenkiintoisia sisältöjä, jotka tukevat sekä firman brändiä että urheilijan urakehitystä. Tähän oikeastaan perustuu koko meidän toiminta-ajatus.